tiistaina, tammikuuta 20, 2009

Työttömyys

Työttömyys kasvoi vain hieman, otsikoi YLE eilen valtakunnallista joulukuun työttömyystilaston julkistusta. Teuvalla tilanne on valitettavasti toinen. Teuvan työttömyys kasvoi marraskuusta joulukuuhun 69 henkilöllä. Prosentteina laskien työttömyys nousi 5,7 %:sta 8,2 %:iin ammatissa toimivan työvoiman määrästä. Näissä luvuissa eivät vielä näy Teuvan Sahan ja Kaskisten Metsä-Botnian tehtaan lakkautukset.

Suupohjan työ- ja elinkeinotoimiston mukaan uusia työttömiä on tullut useilta eri toimialoilta ja eri ammateista. Normaalistikin talviaikaan kuuluu puutarha- ja kasvihuonetöiden väheneminen. Joulukuulla myöskin yleensä loppuu monia määräaikaisia työsuhteita eri aloilla. Määräaikaisissa työsuhteissa olleita tuli työttömiksi nyt kuitenkin huomattavasti normaalia enemmän.

Suurin poikkeus joulukuun 2008 tilanteessa verrattuna aiempiin vuosiin on se, että työttömyyden tai lomautuksen kohtasi moni huonekalu- ja puusepänteollisuudessa, rakennusalalla ja metalliteollisuudessa työskentelevä.

Tammikuun alussa työttömien määrä on Teuvalla edelleen lisääntynyt joulukuun lopun tilanteesta n. 20 henkilöllä, jotka hekin edustavat useaa eri toimialaa.

Ei kommentteja: