torstaina, maaliskuuta 25, 2010

Remonttirahoitusta

Koulukeskuksen peruskorjaus on suunnitteilla, ja sen toteutus herättää keskustelua päättäjissä. Remontoituun kouluun on tarkoitus tulla tilaa 600 oppilaalle ekaluokkalaisista aina lukiolaisiin. Kerrosalaa hankkeella 8.710 m2. Kustannusarvio kalusteineen on hulppeat 11,4 miljoonaa euroa. Remontti on sen verran raskas, että kustannusarviossa pysyminen on haasteellista.

Hanke on jaettu kahteen osaan. Ensin laitettaisiin kuntoon nykyisen Yhteiskoulun osuus. Siihen pitäisi riittää 7,3 miljoonaa euroa. Sen jälkeen olisi vuorossa nykyinen lukion rakennnus, jonka kunnostuksen on arvioitu puolestaan maksavan noin 3,3 miljoonaa euroa. Kaluston osuus näihin molempiin olisi vajaat 0,8 miljoonaa euroa.

Valtiovalta on alustavasti ilmoittanut, että saisimme hankkeeseen valtionosuutta jo vuonna 2010. Lopullisen päätöksen tästä pitäisi tulla aivan lähiaikoina. Ongelma kannaltamme on se, että valtio ottaa tuolla päätöksellä kantaa vasta ensimmäisen vaiheen remppaan eli Yhteiskoulun osaan. Ja tämänkin valtio on jakanut kahtia, eli aloitus- ja jatkovaiheeseen. Meni mutkikkaaksi: Mutta valtio on siis myöntämässä Yhteiskoulun osuuden alkuvaiheeseen valtionosuutta 1,2 miljoonaa euroa. Mahdollisesta jatkorahoituksesta se päättää myöhemmin.

1,2 miljoonaa euroa on iso raha. Ja on hyvä saavutus, että saamme hankkeen näin nopealla aikataululla valtionrahoituksen piiriin. Mutta kuitenkin 1,2 miljoonaa on vain käsiraha, kun sitä verrataan hankkeen kokonaiskustannusarvioon.

Menettelemme asiassa näin: Odottelemme lopullisen päätöksen tästä ensi vaiheen rahoituksesta. Käymme sen jälkeen keskustelut valtionosuusviranomaisen kanssa jatkorahoituksen todennäköisyydestä. Tämän jälkeen laaditaan hankesuunnitelma, joka sisältää myös suunnitelman, mistä rahat remonttiin. Rakentamisesta päättää kunnanvaltuusto näiden tietojen pohjalta.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Koulukeskus on nyt kyllä heti remontoitava. Ei niitä rahoja ole meille turhaan myönnetty, vaan teuvalaiset oppilaat käyvät koulua yleisvaarallisessa ympäristössä. Henkilökunta on jo täysin kyllästynyt välinpitämättömyyteen, yhteiskoulun ongelmista (tiedossa kaikilla jo koulun rakentamisesta lähtien). Oppilailla ja opettajilla jatkuvia terveysongelmia.