maanantaina, helmikuuta 14, 2011

Maaseutuhallinnon järjestäminen

Laki maaseutuhallinnon järjestämisestä kunnissa on annettu 30.3.2010. Laki velvoittaa kunnat kokoamaan maaseutuhallintonsa nykyistä suurempiin yksiköihin. Yhteistoiminta-alueella tulisi olla vähintään 800 tukihakemuksen jättänyttä maatilaa. Päätökset yhteistoiminta-alueista tulee tehdä kuluvan vuoden vappuun mennessä.

Suupohjan neljä kuntaa (Kauhajoki, Karijoki, Isojoki ja Teuva) ovat käyneet keskusteluja yhteisen maataloushallinnon muodostamisesta. Alueella on tällä hetkellä noin 1.100 tilaa. Näissä tehtävissä kuntalaisia palvelee alueella kahdeksan henkilöä. Esillä ovat olleet vaihtoehtoina isäntäkuntamalli, jossa toiminta siirtyisi osaksi Kauhajoen kaupungin organisaatiota tai vaihtoehtoisesti maataloushallinnon liittäminen osaksi Suupohjan elinkeinotoimen kuntayhtymää. Toiminta uudessa muodossaan alkaisi joko vuoden 2012 tai 2013 alussa.

Ei kommentteja: