keskiviikkona, syyskuuta 19, 2007

Valmiussuunnittelua

Kunnanhallituksen esityslistoja seuraava on kuluvan syksyn aikana voinut panna merkille, että käsittelyssä on ollut eri hallinnonalojen valmiussuunnitelmia. Laki velvoittaa kuntaa suunnittelemaan toimintansa siten, että kuntalaisten peruspalveluista voidaan huolehtia myös poikkeusoloissa.

Poikkeusoloja voi olla monenlaisia. Tilanne jossa yhteiskunnan rakenteet ja palvelut eivät toimi suunnitellulla tavalla voi olla vaikkapa rajun syysmyrskyn aiheuttama tulva ja pitkät sähkönjakelun katkokset. Pitempiaikaisia poikkeuksellisia tilanteita voivat aiheuttaa vaikkapa vakava taloudellinen kriisi, hallitsematon maahanmuutto, sodanuhka ja äärimmäisenä vaihtoehtona sotatila. Kaikissa näissä tilanteissa täytyy kunnan pystyä toimimaan kuntalaistensa parhaaksi yhdessä muiden viranomaisten kanssa.

Suunnitelmia on uusittu juuri tänä syksynä kahdesta syystä. Ensinnäkin suunnitelmat ovat jo sen verran vanhoja, että niiden päivittäminen on tarpeen. Toinen syy on se, että 7. - 8.11.2007 järjestetään kolme Pohjanmaan maakuntaa kattava valmiusharjoitus, jossa viranomaisten valmiuksia ja yhteistoimintaa testataan. Tässä harjoituksessa Teuvan kuntakin on mukana. Harjoitus ei tule juuri näkymään katukuvassa, sillä harjoitus keskittyy suunnitelmien toimivuuteen, johtamiseen ja viestiyhteyksiin.

Ei kommentteja: