tiistaina, lokakuuta 20, 2009

Iltakoulu

Julkisuudessa vilahtelee aina välillä mainintoja, että jotain asiaa on käsitelty kunnanhallituksen iltakoulussa. Kyse on siitä, että kunnanhallitus yleensä varsinaisen kokouksensa yhteydessä perehtyy ennalta joihinkin valmisteilla oleviin asioihin. Samalla esittelijä kuulee, millaisia kommentteja nämä asiat kirvoittavat.

Päätöksiä kunnanhallitus tekee vain virallisissa kokouksissaan. Tämä on tärkeää jo päätöksenteon läpinäkyvyydenkin kannalta. Ovathan kunnanhallituksen esityslistat ja pöytäkirjat julkisia papereita ja vapaasti esimerkiksi netissä luettavissa. Kokouksissa päätöksenteon pohjana ovat kunnanjohtajan esitykset, joita on yleensä ollut valmistelemassa monikin virkamies.

Ei kommentteja: