tiistaina, tammikuuta 17, 2023

Hyvinvointikertomus, kaikki ikäryhmät

 Valtuustokauden ajalta turvallisuuteen, asumiseen ja ympäristöön liittyvät indikaattorit antavat pääosin positiivisen kuvan Teuvan tilanteesta. Poliisin tietoon tulleet erityyppiset liikenneturvallisuuden vaarantamiset ja liikennerikkomukset ovat vähentyneet. Liikennerikokset, rattijuopumukset ja huumausainerikokset ovat vähän lisääntyneet, mutta ovat silti vertailukuntia harvinaisempia. Henkeen ja terveyteen liittyneiden rikosten määrä on vaihdellut, mutta vuonna 2021 vertailuluku matalin verrokkeihin nähden.


Päihdehuollon avopalveluiden asiakasmäärät ovat korkeat. Peliriippuvaisten määrä on myös ollut kasvussa. Huumeiden käyttäjiä ei vielä ole paljoa päihdehuollon asiakkaina, mutta huumeiden käyttöä on Teuvalla ja Suupohjassa suhteellisen paljon.


Kirjastokäynnit ovat vähentyneet. Uimahallin kävijämäärät kasvoivat ennen korona-aikaa, mutta pandemian aika vaikutti molempien kävijämääriin.

Ei kommentteja: